Päivät karkaa selvitellessä mikä olisi tärkeintä tänään.
Näyttää tulevan hellepäivä, ehkäpä  kitken kasvimaan, tai sitten en.

Kylän lapsilla on kunnan järjestämä uimakoulu. Joka päivä yksi tunti kahden viikon ajan  järven rannassa ja ilmainenkin kaiken lisäksi. Hieno juttu.
Autossa kulkee retkituoli ja sukankudin mukavasti mukana, kylän äitien kanssa syntyy juttua, koulutilanne puhuttaa ( homekoulu, joka korvataan "parakeilla" kunnes uusi koulurakennus  saadaan tehtyä) Jos sataa niin miehän istun autossa, neulon sukkaa ja lapset ui...

Piharakennusten maalausurakka etenee. Se seitsemäs poikkesi muutamaksi päiväksi maalaamaan matkallaan pohjanmaalta rengin hommista merenrannalle. Edessä on maanantaina  valtion ruoka ja vaatteet. Neljäs poika jo astuu niihin saappaisiin.

Näin kesällä poikkeaa yksi ja toinenkin  pikku Galleriassani, olen opetellut pikapukeutumisen.
Ulko-ovessa on ovikello,  kellon hälytysosa kulkee pihalla lähelläni. Kun joku on ovella vedän äkkiä marimekon taskumekon pikinien sortsien tai vanhojen maalaus-puutarha ym verkkareiden päälle ja  piiloittelen multaisia sormiani.
Ei se minusta yhtään ole outoa, että teen  monta työtä yhtä aikaa, en  ollut ajatellutkaan, että istun päivät galleriassa päivystämässä. Ulko-oven on oltava  lukossa, koska kaikenlaista kulkijaa on tiellä.
Jokaiselle, joka meille tulee on aina aikaa. Se hetki on tärkein. Ihmisen kohtaaminen. Muutama sana, hymy, elämänmyönteisyys.

Lähimmäinen on tärkeintä tänään, minulle nuo lapset ja jokainen joka ovesta kurkistaa

catariina