Sitähän minä aina olen sanonut ja taas tuli todistettua, että tekniikaa ei tarvita. Kun muutin tänne oli pari vempelettä, joita en halunnut hankkia. Sorruin kuitenkin murkun pyynnöstä hankkimaan mikron ja kahvikeittimen. Halvinta mallia molemmat. Kahvikeittimellä ei tee mitään, ei edes murkku halua sillä valutettua vettä. Mikro sanoi pimpom ja siirrän sen pois ahtaalta työpöydältä ilomielin. No takuu oli puoli vuotta, että kestihän se sen.
Valmistan ja lämmitän ruuan siis taas aina perinteisesti ja keitän kahvin pannussa, se pysyy hyvänmakuisena myssyn alla pari tuntia.
En ole huomannut, että minulla olisi mikron tai kahvikeittimen ansioista ollut yhtään enempää aikaa.
Aikaa sain kun ei lykättykään makkaroita mikroon vaan pakattiin ne reppuun ja lähdettiin ystävän veneellä soutamaan Aarresaareen.
Ensimmäinen aarre oli merkki, että joku oli joskus ennenkin rantautunut tänne.
Vanha kahvikupin pala,se piti ottaa mukaan, koska mun lapsuudenkodissa oli tuollaisia kuppeja ja tuo voisi olla alku kerätä materiaalia mosaiikkityöhön. Eihän sitä koskaan tiedä, jos innostuu ruukkuja päällystämään.
Pieni kalliosaari, lapset juoksivat innolla tutkien joka kolon. Varis oli pesinyt männyn latvassa, munankappaleet ja untuvaiset höyhenet siirtyivät Pikkumatamin luonnontieteelliseen keräilyaarteistoon.
Myrskytuuli oli kai viime kesänä kaatanut rantakallion puita. Yhdessä ne olivat pystyssä pysyneet, yhdessä kaatuivat, juuret samalla kalliolla.
Makkara maistui sitten souturetken jälkeen mantereella oikealla nuotiopaikalla.
Kun sen nuotiomakkaran eteen soutaa ja kulkee muutaman kilometrin metsässä voi hyvällä mielellä nauttia, kalorit on jo poltettu..
Aikaa saa tärkeämpään, kun tekniikka ei tee elämää liian nopeaksi.
Ehkä tämä ajatus sopii nyt mun elämäntilanteeseen.
catariina
