Olin pari päivää Etelä-Savolaisessa metsässä. Mäntykangasta hirvenpapanoineen, heinikkoa, pajukkoa, saniaisisia ja vadelmikkoa vanhoilla niittypelloilla. Kokonaisia kotkasiipi saniaisalueita, valtavia tervaleppiä.
Polku oli 40 kilometrin mittainen silloin kun kyläyhdistys ja paikalliset erämiehet sen rakensivat. EeUu antoi rahaa ja tarkastajat kävivät valmista polkua katsomassa. Hieno se silloin olikin, puiset roskikset, kauniisti kaiverretut opaskyltit ja selkeät merkinnät puissa. Nuotiopaikkoja, laavuja, uimarantakin pöytineen ja penkkeineen erämaassa. Kanoottireitiltä pääsi luontopolulle, useasta kohdasta, kun oli laiturit sitä varten.
Koko kylä oli touhussa mukana, jospa turisteja saataisiin paikkakunnalle. Tehtiin leirintäaluekin ja aittamajoitusta tarjottiin. Erämiesten kodat annettiin merkitä karttaan majoitusta varten.
Ja painettiin hieno opaskartta, jotta kokematonkin kulkija pysyy polulla.
Kului vuosia, muutama innokas vaeltaja keksi netistä tuon mainostetun polun. Hei me lähdetään Etelä-Savoon!
Olipa tuo paikkakunta jo liitetty isompaan kaupunkiin. Matkailutoimisto myi opaskartan viidellä eurolla.
Siis saappaat jalkaan ja rinkka selkään.
Toinen auto vietiin hirvimiesten majan pihaan, joka oli suunnitellun päivävaelluksen päätepiste ja toisella autolla lähtöpisteeseen.
Ensimmäinen opastaulu oli jo nurin ja vessa hajalla, mutta keltaiset täplät näkyivät hyvin puissa.
Eipä meillä tietenkään ollut mitään gps laitteita ei edes kompassia,karttahan oli loistavan hyvä. Reitti kulki pääasiassa kyläteitä ja selkeitä polkuja.
Vanha leivinuuni kertoi asutuksesta tälläkin paikalla.
Välillä oli ilmeisesti myrsky kaatanut muutaman puun ja sähköpylvään, joissa oli merkit olleet. Löytyi kuitenkin oikea polku.
Rämmittiin suossa, olivat pitkospuut hävinneet.. ja siltakin ojan yli oli muutamassa paikassa lahonnut.
Tässä köysi paikoillaan vuoren reunalla.
Siis vuorelle noustiin ja toiselle ja kolmannelle. Upea reitti. Eikä ollut tungosta. Eräs isäntä tuumasi, että oliskoha kolome vuotta sitten hän viimeksi nähnyt kulkijoita...
Meinattiin saada emolehmäkarja mukaamme, sonni onneksi komensi lehmärouvat vasikoineen pois meitä ihmettelemästä kun kopistelimme kävelysauvoin kylän hiekkatiellä. ja emäntä polki hädissään pyörällä perään rauhoitellen lehmiään.
Vanamo kukkii.
Parin päivän tallustelun jälkeen jää ilmaan yksi iso kysymys. Oliko järkee. Siis meillä yrittää kulkea umpeenkasvaneita polkuja reitillä, jonka palvelut on lopetettu, josta asiasta ei kyllä mitään maininnut se matkailuneuvojakaan, joka kartan myi?! Ei leirintäaluetta, ei aittamajoitusta, ei avointa kotaa. Ei kaivoa siinä missä sen olisi kartan mukaan pitänyt olla.
Oliko järkee kyläläisillä aikoinaan rakentaa kymmeniä kilometrejä polkua tuiki tavalliseen suomalaiseen metsään. No olihan ne vuoret Etelä-Savossa kuitenkin erikoista.
Eräs isäntä sanoikin hauskasti, että kun sen on kerran kulkenut ei toista kertaa enää kuljeta. Missä ne nyt on ne EU:n rahakirstun vartijat. Tarttis saada kunnostus ja mainostusrahaa. Olisihan niitä aina uusia kulkijoita tuollekin polulle. Erämaan etsijöitä on kai muutama olemassa. Siellä tapahtumat, elämykset ovat omassa sisimmässä, ei valmiiksi tarjolla.
Näitä luontopolkuja tehtiin EU rahoilla kotimaahamme aikoinaan paljon. Onko kaikille käynyt samoin? Alkuinnostuksen jälkeen polut jäävät metsiin unohduksiin. Karttapinot matkatoimistojen hyllyille.
Ei ole kylissä väkeä pitämässä polkuja kunnossa turisteille metsiin, kunhan omat pihapolut saadaan siivottua.
Roskis pysyy puuhun nojaten vielä kauan paikallaan.
Onko tällainen erämaassa vaeltaja niin harvinainen harrastaja, että ei kannata. Paikkakunnalle jäi meiltä vain vähän rahaa, käytiin sentään kaupassa siellä, halpaa on vaeltajan reppuun laitettava eväs.
Onneksi kylän hirvimiehet olivat eräkämpällään talkoissa, saimme hyvän tukikohdan pariksi yöksi heidän kämpästään.
Nokipannukahvia nuotiolla ei voita mikään.
catariina
