Mökin pihamaalla kasvaa valtava raparperi, monta juurakkoa, isoja paksuja lehtiä nousee mehukkaiden varsien kohottamana aurinkoon.
Lapset ei tykkää raparperista. Yritän suhtautua asiaan uudella tavalla, toisesta lähtökohdasta.
Minun  on syytä opetella tekemään siitä jotakin, josta tulee oikein herkullista. En ole varmaan koskaan tarjonnut sellaista, joka  kutkuttelisi lapsen suuta.

 Kauan sitten kun itse olin pieni,  mummolla oli raparperi ovenpielessä.
Nytkin tunnen sen  kihelmöivän tunteen kun kädessä oli pieni kahvikuppi ja siinä hienoa sokeria hiukan. Raparperi oli kuorittu ja sitä sai kastaa sokeriin, puraista kirpeää varttaa ja sitten makeus levisi suuhun.
Se oli harvinaista herkkua, siis se sokeri. Että sitä ihan noin sai ottaa, raparperin kanssa. Lojuin nojatuolissa, luin Anni Swania ja raparperi rouskui.

Tänään palautan Amandan ja Debin, ajetaan Mikkeliin. Amandanäiti tulee sinne vastaan ja vie samalla Debin Ellulle, jonka laiva jo saapui Suomeen.
Pikkuveli vm.-86 otti virkavapaata kesäksi ja lähtee kesärengiksi Vanhimmantyttären luo. Samoin  murkkupoika mun ruokavahvuudesta  menee sinne maatilallle  työntekoa opettelemaan muutamaksi viikoksi.

Raparperiohjeita  pitää yrittää  etsiä, keittona onneksi se menee, mutta  piirakkaohjetta  olen vailla,  vielä en ole sitä parasta löytänyt.

1602421.jpg

Ihana yllätys on ollut  kevätkukkien määrä, joita tässä pihassa  putkahtaa esiin.

catariina