Juuri minun värini, unelman ohut kangas, kokokin sopii, mutta pieni reikä takana sivussa  lonkan kohdalla. Ostan kuitenkin kirpparilta parilla eurolla Gudrun Sjödenin tunikan. Enhän minä muuten näitä raski ostaa, vaikka ovat juuri mun mieleisiä, tällaista ajatonta tätilookkia.
Kotona  pingotan helman  reijän kohdalta ompelukehykseen, puran ohuesta vyöstä muutamia  lankoja parsimista varten, ohuita säikeitä, kippuraankin vetävät.
1562196.jpg

 Löydän huippuohuen pitkän kirjontaneulani, jota olen varjellut  juuri tällaisia tilanteita varten,  hyvä valo ja mummon vanha suurennuslasi. Ensin suurennan reikää ja pujotan  purkulangat nurjalle neulan ja pikkuriikkisen pitsinvirkkauskoukun avulla. Sitten jotenkuten palttinaa matkien parsin reijän kasaan. Onneksi katkenneita lankoja on vain muutama. Ehkä tää ei ihan taideparsintaa ole, mutta muistan kun lapsena opetettiin, että rikkinäiset korjataan, ei paikka tai parsimus ole häpeä.

1562238.jpg
Siinä se parsittu nyt on. Kyllä minä sen huomaan, mutta periaatteessa kannan mekkoni ylpeänä.
1562207.jpg

Taidan tehdä sen kaveriksi puolihameen vanhasta samansävyisestä pellavasekoite verhosta. Vanhasta uutta ja korjataan niin kauan kuin voidaan- se on minun tapani elää ja ekotekoni.

Huivinkin  aloitin, ihan samaa sävyä on Pirtin kehräämön villalangasssa. Kerran itsellenikin.

catariina