Kylmähuone on luonnostaan viileä, siis ihanteellinen varasto villamateriaalille. Se tietenkin on tupaten täynnä, talven jäljiltä siellä oli hirveä kaaos.Olen etsinyt milloin mitäkin, avoimia säkkejä ja pahvilaatikoita. Ihanasti siellä piilossa kaikki esille levitetty.
Kevätsiivous oli aloitettava.
Yhdestä nurkasta löytyi monta vuotta sitten poispakattu iso pahvilaatikko. Ikonimaalausmateriaalini. Piirroksia, mallikirjoja, oppaita. Muutama keskeneräinen ikoni. Temperavärijauheita, siveltimiä, kaikki.
Siirsin laatikon pois nurkasta, en avannut sitä heti. Pelkäsin tunteita, joita se herätti.
Pakkasin sen pois silloin kun nämä kolme sisarusta tulivat elämääni. Pikkumatami oli vauva, hyvin itkuinen syliä tarvitseva vauva. Yksi ei puhunut mitään, kolmas huonosti suomea. Siitä se elämä alkoi aivan alusta. Arki oli ulkoisesti täynnä, oma mietiskely maalaten ei sopinut siihen, siitä on pian seitsemän vuotta.
Olen täällä tutustunut pariin ikonimaalauksenopettajaan, katseltiin viikonloppuna yhdessä materiaaliani, niitä keskeneräisiä. Sain rohkaisua. Kynnys maalaamisen aloittamiseen on nyt niin suuri. Kynnys on aika.
Aloitin kuitenkin kokeilla erästä ideaa. Siirsin vanhan ikonimallin esihuovutetulle levylle. Huovutusvilloja on pari säkillistä, värejä riittää. Neulahuovutin pienen kuvan. Kuin maalaten villakuiduilla. Käytin lisänä silkkikuitua, kultalankaa ja helmiä. Pari viikkoa olen sitä tehnyt hetken kerrallaan. Koin samaa syvää rauhaa, mitä ikonimaalauksessakin. Minun omaa terapiaani. Löytää jotakin mistä saa hyvän olon.
Elämä kulkee jaksoissa. Nyt on eräs seitsemän vuoden pätkä kuljettu,
vauva on kasvanut, sanat ovat löytyneet, elämä on turvallista, päivä kerrallaan jatketaan yhdessä kasvamista.
Tänä keväänä peruutin Jyväskylän ja Rovaniemen messureissut, haikealta tuntui kuulla sieltä terveisiä. Pöydällä on varauslappu Tampereen Pirkkahallin messuille syksyksi. Tein päätökseni. En lähde. Minusta tuntuu, on ensimmäinen ajatus syksyn messujen suhteen, että nyt on välivuoden aika kaikille messuille.
Messuille lähteminen oli vuosien ajan myös sitä omaa aikaa, vapautta, tuttujen tapaamista, kodin ongelmat jäivät edes yhdeksi viikonlopuksi taakse.
Mutta en tarvitse sitä enää. Olen vapaa omassa kodissani nyt. Muurit on kaadettu. Kulissit purettu.
Ovi on auki ystäville ja ohikulkijoille.
Kevätsiivous vapautti.
Tässä huovutuskuva ikonista "Rukoileva Jumalanäiti" jonkun uuden alkua.
catariina
