Niin siis lastenkasvatus tai lasten kanssa eläminen on yhtä dilemmaa.
Se on pulmia, valintoja, oikeita ja vääriä. Omien  virheiden myöntämistä. Omien vahvuuksien löytämistä.

 Tässä olen kasvamassa  lapsia, joiden elämään vaikuttavat niin monet suunnat, en yksin minä. Sijoituslapsi joutuu  erilaisten suorastaan maailmoiden  ristiriitaan ja yrittää siinä sitten olla solidaarinen kaikille, jotka ajattelee vain lapsen parasta, omien sanojensa mukaan. Lapsi myötäilee ja jälkeenpäin oireilee ristiriidoissaan, tarvitaan  apua, johon minun taitoni eivät riitä.

Tänään tuntuu siltä että maailman epäkiitollisin homma on sijaisvanhemmuus ja  kuitenkin tiedän, että samalla se on kaikkein kiitoksellisinta. Siinä se ikuinen dilemma, kumpi puoli vaa'assa painuu alemmas. Kiitos tosin näkyy vasta vuosien kuluttua kun  aikuiseksi kasvanut lainalapsi halaa lähtiessään kotona käytytään, sanoja ei tarvita. Äh. Enhän mitä kiitoksen kerjääjänä ole tähänkään asti tätä elämää elänyt, ei sillä perusteella voi mitään työtä tehdä. Ihan omana itsenäni, hyvin  vajavaisena ja virheitä tekeänä tässä kasvan ja elän.

-Niin siinä on taas mulla käsityöterapian paikka.

Otan muovikassillisen rikkinäisiä sukkia, leikkaan terät pois, alan neuloa  uusia teriä tilalle. "Aivotonta" työtä netin äärellä. Seikkailen Raverlyssä, jonne ilmoittauduin jo kauan sitten, mutta en ole tehnyt sinne mitään.
Malleja tallentuu omalle koneelle ja koko ajan päässä pyörii arjen asiat, silmukat siirtyy puikolta toiselle.

Kai minä ehdin jo vähän aikaa kuvitella, että  elämä on nyt vaikeiden ratkaisuiden jälkeen muuttunut lopullisen  seesteiseksi. Että me saamme lasten kanssa elää  täällä mökissämme rauhassa kasvaen ja kasvattaen toisiamme. En tiedä miksi niin  haaveilin, onhan tätä elämänkokemusta kai jonkin verran tullut,  olisi pitänyt tietää, että kirkastusvuorelta laskeudutaan alas.

Sunnuntai-iltana olimme  luostarin kirkossa.Oli  Sovintosunnuntain ehtoopalvelus, jonka lopussa kaikki pyytävät toisiltaan anteeksi, tutut ja vieraat, kaikki keskenään. Se koskettaa vertauskuvallisuudellaan. Se on varmaan yksi kauneimmista palveluksista missä olen ollut. Vierailta ihmisiltä anteeksipyytäessään samalla pyytää anteeksi koko ihmiskunnalta. Vanha munkki  kumartuu alas ja pyytää anteeksi pieneltä lapselta ja lapsi munkilta. Tasavertaisesti.

Paastonaika antaa mahdollisuuden  kokeilla yksinkertaisempaa elämää, luopumaan vähäksi aikaa jostain. Mahdollisuuden  tehdä sovinto  lähimmäistemme kanssa. Pysähtyä  kuuntelemaan omaa sisintämme.
Ehkä se on minullekin tie  hyväksyä nyt nämä ristiriidat ja niiden  aiheuttajat meidän arjessamme. Helppoa se ei ole.

catariina