Olen aina pitänyt Kuopion kaupungista, siellä tulee käytyä aika usein, joskus lasten asioiden vuoksi, joskus  tyttöjen  kanssa shoppailemassa, poikien kanssa judokisoissa tai viemässä laskettelemaan ja messuilla kerran vuodessa.

Taas kerran oli kivat messut koska ihmiset joita kohtasin olivat  mielenkiintoisia. Välillä oli ruuhkaisempaa, silloin ei ehdi jutella, mutta rauhallisiakin hetkiä oli.

Muutama rohkea kävi ilmoittautumassa blogini lukijaksi, se tuntuu aina kivalta. Tavataan toistekin varmasti.

Mutta  nyt haluaisin kertoa juttuhetkestä erään eläkeläistädin kanssa. Hän kierteli messuja lauantaina illansuussa ja pysähtyi  pöytäni eteen, kosketteli ja  katseli, sitten hän kysyi:  -Onko sinun mielestä käsitöiden arvotus alkanut taas kohota? Siitä syntyi mukava keskustelu, ja hän kertoi miten vaikeaa on kun sairauksien vuoksi ei voi enää tehdä juuri mitään käsityötä, aiemmin hän olikin ollut kuin me  nykypäivän lankahamsterit ja nettimalliprinttaajat, aina työ menossa, toinen alussa ja kolmas -neljäs- sadas suunnitelmissa.
Mutta se tarina mikä jäi lähtemättömästi mieleeni oli,  kun hän kertoi vuosikymmeniä sitten kuolleesta äidistään,  joka sairaalasängyssä laidat ylhäällä maatessaan oli katsellut käsiään ennen joulua ja sanonut  -Voi kun nämäkin kädet voisivat vielä tehdä jotakin hyödyllistä

Silloin tämä tytär oli tuonut kotoaan paksua punaista lankaa ja he olivat yhdessä vuoteessa makaavan vanhuksen kanssa sormivirkanneet siitä  pieniä ketjuja, joihin laitettiin vielä tupsukin päähän. Vanhus oli muistanut virkkauksen! Nuo punaiset  ketjut olivat  sitten kirjanmerkkejä, jotka lähtivät joulutervehdyksenä , viimeistä kertaa tämän vanhuksen kädentyönä, sukulaisille. Ja palaute, jonka vanhus sai tuotti hänelle monta ilonhetkeä.

Tarina jatkui vielä  miten he olivat yhdessä tehneet "Mummon keittokirjan" Vanhus oli aikoinaan käynyt talouskoulun ja oli sukunsa ja lähiympäristönsä tuntema taitava ruuanlaittaja. Siinä dementiadiagnoosin saaneena sitten  hän muisteli  täysin tarkkaan omia  ruokareseptejään ja tytär kirjoitti ne muistiin. Tuo kirjanen on suvun aarre.
Minussa heräsi taas sukututkija, ja  harmittelin miksi en ollut oman mummoni ruokaohjeita tai yhtään mitään muitakaan ohjeita ottanut  muistiin, niillä voisi elävöittää muuten niin  vuosilukupitoista sukuselvitystä.

Kotona oli ollut reipasta porukkaa, Punatukkainen tyttöni  tuli kaupungista kotiin ja tekaisi pinon esitteitä, jotka oli olleet pitkään loppu. Nyt on messuille jaettavaa.
Pikkuveli, tai mikähän nimi tässä pitäisi v-j:lle keksiä, tuli merenrannalta kotiin, hoiteli Pojan 12v.  judokilpailuihin kuljettamiset, (hopeaa ja pronssia tuli Mikkelin kisoista) ja on luvannut vielä Ellun koiranpennun  autollaan keskiviikkona, ettei Ellun sitä tarvinnut kuljettaa junalla, kun hänen piti lähteä jo lauantaina.
Ukko oli organisoinut  pienemmät lapset siivoilemaan, joten kaikki hyvin vaikka minä olin pois paripäivää..

catarina