En todellakaan olisi halunnut törmätä kirpputorilla tuohon kirjaan: Laila Kemppinen: Pitsimalleja ja käyttöideoita.
Mutta siinä edessäni se oli ja oli pakko ostaa. Edellisestä tapaamisesta onkin kulunut jo 25 vuotta. Silloin vuonna 1981 lainasin sen kirjan kirjastosta ja aloin tehdä tyttövauvalleni pitsipeittoa virkatuista ruuduista. Silloinen tyttövauva on nyt jo äiti.
Tuolla pahvilaatikossa ne oli tallella, langat ja viisi valmista ruutua. Lankana on puuvillalankaiset loimet, jotka sain joltain tutulta ja ajattelin käyttää virkkaukseen, siis sotkua ja kerittävää pätkää, muistaakseni ne oli 8 metriset loimilangat..Olen muuttanut sen keskeneräisen unohtuneen työn kanssa Oulusta Turun kautta tänne itäsuomeen.
Olen selitellyt vuosikausia uskottavasti itselleni, että en voi tehdä tuota virkkausta kun mallikin on hävinnyt, mutta ehkä- sitten -kun- joskus- mahdollisesti on sopivaa aikaa.
Ja nyt kuin minua härnäten se kirja on edessäni eräällä kirpparipöydällä. Ja se pitsipeitto ärsyttävän ihanasti niin erilainen kuin muut virkkaustyöt. Ja siinä kirjassa onkin monta tosi kivaa juttua joita voisi virkkailla.
No nyt se pahvilaatikko on esillä, ja malli on löytynyt, mutta eihän virkatut päiväpeitot nyt ole muotia, eihän niitä kukaan halua. Minullahan on muutama muukin virkkaus, neule, nypläys, ompelu kesken, jotka olisi ensin tehtävä..
Olisikos tämä sopiva hellepäivien työ tälle kesälle, pitäisikö lopultakin se tehdä.
catarina
