Eilinen päivä menikin kokonaan Joenkaupungissa. Alen lopusta löytyi vielä  käyttöhousut itselleni -70 %.  Miten sitä tulee vanhemmiten sellaiseksi, että ei tarvitse vaatteita. Kauan noitakin housuja mietin. Vanhin murkku murahti, että ethän sie missään koskaan käy, kotona vaan oot, kun sanoin, että edelliset housut kesti kolme vuotta. Ja murkku itse oli tarvitsemassa kolmansia housuja tänä talvena.

Työnohjauksessa olen käynyt vuosia, silti aina uutta herää pohdittavaksi, asioita joista ei edes puhuttu. Näin  taas outoja  unia, jotain alitajunta työstää. Unessa joimme Pikkumatamin kanssa kirkkaasta lähteestä vettä, niinkuin  monesti olemme oikeasti retkillämme juoneet. Nyt unessa lähdevesi oli lasimukissa hyvin kirkkaan läpikuultavaa  ja siinä ui valtavasti erilaisia oudonnäköisiä ötököitä, kauniita kuin korut.  Siihen tuli eräs ystävä joka sanoi, minäpä otan kuvan tuosta vedestä, siihen heräsin. Mitähän nuo ötökät tarkoittavat, pahoilta eivät tuntuneet.

Kävin eilen  pikaisesti lankakaupassakin, valikoima oli niin  houkutteleva, talvilankoja tarjouksessa ja kesälankoja uutuuksina,  että en sitten löytänyt mitään,  muutaman napin keskeneräiseen tilautyöhön vain.

Kirpparilta löysin pirtanauhan,  ihana.

Marketissa oli  eilen maanatain piristykseksi maistiaiset.  Juuressosetta on pakattu muovipötkylään ja kun siihen lisätään vettä ja erilaisia valmiita makuja eri purkeista niin jopas on nopeasti sosesoppa valmis. Ihan hyvääkin se oli. 

Olin astunut muutamia askeleita  maistiaispöydästä eteenpäin  sosesopan maku suussani niin  silloin se välähti, peruutin kiireesti kärryineni vihannespuolelle ja keräsin bataatit, sellerit,  porkkanat, lantut,  inkiväärit,  palsternakat kyytiin ja luin vielä varmuukdeksi salaa hyllyssä olevasta juuressosepötkylästä mitä siinä on..tuotevakoilua..

Nyt kattilassa kiehuu sosesopan ainekset, ilman lisäaineita, mausteeksi merisuolaa ja lipstikkaa.

Ehkä syön tätä viidenlitran annosta muutaman päivän, jos lapsille ei maistu, kun en ole pitkään aikaan tehnyt.

Pakkanen jatkuu -26 oli aamulla, joten tuli hellassa ja sosesopan tuoksu tuntuu niin kotoiselta niin kotoiselta, kun ainahan minä olen kotona lasten mielestä.

mukavaa päivän jatkoa kaikille

catariina