Voi kun olisikin totta, että joskus  olisi hiljaista. Tänään oli tokavika päivä ennen koulun alkua. Ja talo  oli kuin sähköiskun saaneita täynnä. Pikkumatami lähtee päikkäriin eli eskariin huomenna ja  söhelsi sitä  kymmenen kakaran voimalla. (siis yksin -ei ollut vieraita)

 Tyttö 11 ja poika 10  saavat   koulutoimiston suuressa viisaudessaan järjestämän   linja-auto kuljetuksen kouluun. Ilmoitin kyllä, että en ota vastuuta enkä usko, että se onnistuu...Tähän asti he ovat kulkeneet taksilla, erityisoppilaita kun ovat. Siitä bussikyydin ihanuudesta he ovat nyt koko päivän riemuinneet ja tapelleet. Kuka on korvausvelvollinen, ilmeisesti lasten kotikunta..kun jotain särkyy  bussissa.

Poika 12v. on taas puhunut kengistä koko päivän, että paljonko minä olen valmis sijoittamaan hänen kenkiinsä rahaa. Haaveena lökäpöksymuodin kannattajalla on jotkut huippuhintaiset skeittikengät,  jotka tän kyläkoulun kaikilla muillakin on... No siihen halpaan en mene. Ilmoitin, että urheilutunnilla tarvittavat lenkkarit saa parillakympillä ja muita kenkiä ei nyt tarvita. Jos haluaa kalliimmat perässävedettävät monot niin laittaa omistaan...

Se seitsemäseero on muuttamassa huomenna opiskelijakämppään, joka on kalustettu. Suurin murhe oli telkkarin puute, minä taas pohdin saako poika asumistukea tai edes opintotukea, vasta marraskuussa loppuu häneltä lapsilisäkin. Meillä on kaikki muuttaneet lukion tokalla kaupunkiin, sellaista  hidasta napanuoran venytystä, ennen lopullista katkaisua.

KuopusOtto palasi loppuviikolla rehunteosta, oli päässyt helpolla, ei ollut paljon rehua tehtäväksi Isonsiskon luona. Hän on vielä viikon kotona ja lähtee sitten kymppiluokalle ja asuu siellä viikot.

Kaksikymmentä viisi vuotta siitä kun Isosisko lähti koulutielle. Nyt hän lähettää omaa tytärtään ekaluokalle. Muistan aina miten jännää se oli äidistäkin. Asuimme Turussa ja tytön koulu oli Kerttulinkoulu. Vanha kivinen juhlallinen rakennus. Tytöllä oli vaaleansiniset nahkaiset kävelykengät, polvisukat ja vekkihame.

Ei kenenkään koulun aloitus ole koskaan tuntunut samalta kuin ensimmäisen lapsen. Ja nyt on oma nuorinkin peruskoulunsa päättänyt.Se tuntui kyllä haikealta.

Mutta huomenna menee pikkumatami eskariin ja niin kouluunlähettäminen jatkuu vielä vuosia.

catarina